Back هيرمينه براونشتاينر Arabic هيرمين براونشتاينر ARZ Hermine Braunsteiner Catalan Hermine Braunsteinerová Czech Hermine Braunsteiner-Ryan German Hermine Braunsteiner English Hermine Braunsteiner Spanish هرمینه براونشتاینر Persian Hermine Braunsteiner French הרמינה בראונשטיינר HE
Hermine Braunsteiner (16. heinäkuuta 1919 Wien – 19. huhtikuuta 1999 Bochum) oli itävaltalaissyntyinen keskitysleirivartija, joka tuomittiin vuonna 1981 Länsi-Saksassa elinkautiseen vankeuteen osallisuudesta holokaustiin. Hänellä oli myös Yhdysvaltain kansalaisuus, kunnes se poistettiin ja hänet lähetettiin vastaamaan syytteisiin.[1][2]
Braunsteinerin isä oli teurastaja, joka ei osallistunut politiikkaan. Braunsteiner sai katolisen kasvatuksen ja halusi alun perin ryhtyä sairaanhoitajaksi. Hän työskenteli panimossa ja kodinhoitajana, kunnes lähti Heinkelin tehtaalle Berliiniin. Braunsteiner aloitti 15. elokuuta 1939[2] työskentelyn Ravensbrückin keskitysleirillä. 16. lokakuuta 1942[2] hänet siirrettiin työkomennukselle Majdanekin keskitysleirille.[1] Braunsteinerille annettiin kutsumanimi ”Majdanekin tamma”, koska hän potki vankeja rautakärkisillä saappaillaan.[3][2] Tammikuussa 1943 hänet ylennettiin varaylivartijaksi. Hänelle myönnettiin toisen luokan Kriegsverdienstkreuz.[2] Tammikuussa 1944 Braunsteiner palautettiin töihin Ravensbrückin keskitysleirille. Hän oli siellä Genthinin alaleirin ylivartija. Hän pakeni Wieniin neuvostojoukkojen lähestyessä ja leirin tullessa vapautetuksi.[2] Braunsteiner pidätettiin Itävallassa vuonna 1946 ja siirrettiin liittoutuneiden haltuun. Hän vietti aikaa eri internointi- ja sotavankileireillä. Vuonna 1949 hänet pidätettiin Itävallassa uudelleen ja asetettiin syytteeseen henkirikoksista, joiden epäiltiin tapahtuneen Ravensbrückin keskitysleirillä vuosina 1941 ja 1942. Braunsteiner tuomittiin vankien julmasta kohtelusta[2] kolmen vuoden vankeusrangaistukseen, mutta hänet vapautettiin jo vuonna 1950. Itävallan hallinto armahti hänet ja lupasi olla syyttämättä häntä jatkossa.[1]
Braunsteiner työskenteli hotelleissa ja ravintoloissa vapautumisensa jälkeen. Hän tutustui yhdysvaltalaiseen Russell Ryaniin, jonka kanssa hän muutti Nova Scotiaan ja meni naimisiin lokakuussa 1958. Braunsteiner muutti miehensä kanssa Queensiin huhtikuussa 1959 ja sai Yhdysvaltain kansalaisuuden tammikuussa 1963.[1] 14. heinäkuuta 1964 The New York Times paljasti hänen taustansa.[3] Tiedot olivat peräisin Simon Wiesenthalilta, joka kertomansa mukaan oli kohdannut kolme Majdanekilta selviytynyttä tammikuussa 1964 Tel Avivissa ja kuullut näiltä tapahtumista. Wiesenthal avustajineen onnistui selvittämään Braunsteinerin osoitteen Queensin Maspethissa. Braunsteiner kertoi jo tulleensa rangaistuksi Itävallassa ja väitti olleensa sairaalassa suuren osan siitä ajasta, jonka hän oli Majdanekin keskitysleirin työntekijä. Hänen miehensä kertoi, ettei ollut tietoinen vaimonsa menneisyydestä ennen paljastusta.[1]
Braunsteinerin saama Yhdysvaltain kansalaisuus peruttiin vuonna 1971, koska hän oli salannut Itävallassa saamansa rikostuomion Yhdysvaltain viranomaisilta. Länsi-Saksa ja Puola pyysivät palautusta. Braunsteiner pelkäsi joutumista Puolaan, mutta suostui lähtemään Länsi-Saksaan. Elokuussa 1973 hänet karkotettiin Yhdysvalloissa ensimmäisenä sieltä ulkomaille siirrettynä epäiltynä natsirikollisena[3]. Oikeudenkäynti alkoi marraskuussa 1975 Düsseldorfissa, mutta päättyi vasta vuonna 1981.[1] Braunsteiner sai kaksi elinkautista vankeustuomiota osuudestaan Majdanekin keskitysleirillä tehtyihin rikoksiin. Useimmat syytteet hylättiin riittämättömän todistusaineiston johdosta. Braunsteiner piti omaa osuuttaan vähäisenä ja vetosi elämänkokemuksensa puutteellisuuteen rikosten tekohetkellä. Oikeus katsoi hänen toimineen uraa edistääkseen. Johannes Rau armahti terveyssyistä Braunsteinerin, joka vapautettiin Mülheimin naisvankilasta huhtikuussa 1996.[2] Braunsteiner kärsi diabeteksesta ja hänelle oli tehty amputaatio. Hän meni hoivakotiin Bochumin Lindeniin, jossa hänen miehensäkin asui. Hän kuoli kolme vuotta myöhemmin.[1]
- ↑ a b c d e f g Douglas Martin, A Nazi Past, a Queens Home Life, an Overlooked Death The New York Times 2.12.2005, viitattu 9.8.2024 (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Lea Zeppenfeld, Hermine Braunsteiner-Ryan 1919-1999 Deutsches Historisches Museum 14.9.2014, viitattu 9.8.2024 (saksaksi)
- ↑ a b c Is it ever too late to seek justice? Holocaust Encyclopedia, viitattu 9.8.2024 (englanniksi)